Kasin toimitusjohtaja ei kelpaa

1.9.2016

Hollmingin Jouni Salon mukaan on hallituksen laiskuutta olla etsimättä toimitusjohtajaa myös yrityksen ulkopuolelta.
Hollmingin Jouni Salon mukaan on hallituksen laiskuutta olla etsimättä toimitusjohtajaa myös yrityksen ulkopuolelta.

Mitä tehdä, kun toimitusjohtaja putoaa kouluasteikolla tyydyttävän ja kiitettävän väliin? Tyytyykö hallitus keskivertoon vai ottaako se riskin uuden toimitusjohtajan valinnasta? Toimitusjohtajan valintaan ja seurantaan liittyvät haasteet herättivät vilkkaan keskustelun Future Boardin jäsentilaisuudessa 25.8.2016 Helsingissä.

Toimitusjohtajan valinta on hallituksen tärkein tehtävä. Aina siinä ei kuitenkaan onnistuta. Heidrick & Strugglesin Nina Kurolan mukaan uutta henkilöä haettaessa tarvitaan laajaa analyysia, jonka perusteella kandidaattivaihtoehtoja lähdetään etsimään.

 – Hyvällä valintaprosessilla varmistetaan sopivimman toimitusjohtajan valinta, Kurola sanoo.

Joskus toimitusjohtaja on kasin suorittaja. Keskiverrosta suorittajasta on parannettavaa, mutta toimitusjohtajan vaihto on aina riski yritykselle. Tällaisissa tilanteissa hallituksen täytyy päättää, ottaako se riskin vai tyytyykö keskivertoon. Keskeinen kysymys on, kuinka pitkään kasiin voidaan tyytyä. Milloin keskiverto ei enää kelpaa?

Vastuu on hallituksella

– Jos kasin suorittaja on vielä vuodenkin päästä samalla kouluasteikolla, on mietittävä mitä hallitus on tehnyt viimeisen vuoden ajan, ei mitä toimitusjohtaja on tehnyt, Future Boardin jäsen Veikko Mäkinen sanoo.

Kurolan mukaan toimitusjohtajan seurannan saaminen hallituksen toimintatapoihin on tärkeää. Sen lisäksi seurannan ja sparrauksen on oltava tarpeeksi tehokasta. Uuden toimitusjohtajan valinnan jälkeen Heidrick & Struggles seuraa toimitusjohtajien työskentelyä puolen vuoden, vuoden ja kahden vuoden tilannekatsauksilla sekä hallituksen ja johdon haastatteluilla.

Aina seuranta ja korjaavat toimenpiteet eivät auta. Tällöin on hallituksen vastuulla ratkaista, milloin riskin ottaminen on keskivertoon tyytymistä kannattavampaa.

Tapahtuman puhujina olivat Eeva Joki, Nina Kurola ja Walter Swanljung Heidrick & Strugglesilta sekä Future Boardin jäsen Jouni Salo Hollmingilta.

 

Teksti ja kuva, Maria Erma